PARTIOAITTA - PARTIOLAISTEN OMISTAMA Partioaitta aloitti toimintansa jo vuonna 1928 Helsingissä. Partioaitan asiakkaita, henkilökuntaa ja omistajia yhdistää työn ja harrastuksien kautta syntynyt rakkaus luontoa ja siellä liikkumista kohtaan. Tämä kombinaatio on myös viime kädessä tuonut sen ammattitaidon, jolla me Partioaitassa haluamme Sinua palvella. Yli 80 toimintavuoden aikana Partioaitan omistajina ovat aina olleet partiolaiset. Nykyään Pääkaupunkiseudun Partiosäätiö ja Hämeen Partiosäätiö omistavat yhteisesti Partioaitta Oy:n. Partioaitan asiakkaana tuet partiotoimintaa, joka antaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä aktiivisiksi ja vastuullisiksi yhteiskuntamme jäseniksi. Partioaitta on keskittynyt ulkoilu-, retkeily- ja partiovälineiden vähittäismyyntiin. Laaja ja laadukas tuotevalikoima tukee pyrkimystämme kestävään kehitykseen ja ulkoilun kautta saavutettavaan hyvinvointiin. 1.5.2009 Hämeen Partiokauppa Oy sulautui Partioaitta Oy:ön, ja näin syntyi entistäkin palvelevampi, Suomen suurin retkeily-, ulkoilu- ja partiokauppaketju. Partioaitan myymälöitä on kaksitoista ja ne toimivat Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Hämeenlinnassa, Lempäälässä, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa sekä Saariselällä. Vakituisen ja osa-aikaisen henkilökunnan määrä vaihtelee sesonkien mukaan, mutta on jatkuvasti yli sata henkeä. Ulkoiluhenkisen henkilökuntamme joukkoon mahtuu partiolaisten ja retkeilijöiden lisäksi niin valokuvaajaa, pyöräilijöitä, kiipeilijöitä ja telemarkkaajia, kuin metsästyksen ja kalastuksen harrastajia. Harrastuksien moninaisuus antaa syvyyttä ja näkökulmaa auttamaan kaikkia löytämään elämyksen luonnossa liikkumisesta. Nina Ehrnrooth Toimitusjohtaja Partioaitta Oy |